keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Valmiina...

Aloitin syksyllä virkkaamaan isoäidin neliöistä torkkupeittoa ja nyt se vihdoinkin on valmis. Palasia on tullut talven aikana pikkuhiljaa, isoäidin neliöiden virkkaaminen on hyvää television katseluviihdettä. 

Lankana oli Novitan Ticotico, koukku oli 3,5. Koska lanka on itsessään raidallinen, ei ollut pääteltävien lankojen ongelmaa. Yhdessä palassa on 12 kerrosta, palasia on yhteensä 48 kpl. Jokaisen palan ympärille virkkasin ruskealla Dropsin Alpaca-langalla yhden kerroksen, samoin koko peiton ympärille.
             Enpä tahtonut millään saada hyvää kuvaa, vähän on värit haalean näköiset.




Langanloppuja olen yrittänyt virkkailla vähemmäksi. Novitan kevät 2012-lehdessä oli tämän virkatun pöllön ohje.
Lankana oli ohjeen mukaan Novita Miami, koukku 3,5. Siinä se nyt köllöttää sohvan selkänojalla.


                        
                                                         

                             

4 kommenttia:

  1. Enpä ole aikaisemmin hoksannut, että Tico Ticosta tulisi näin kiva peittokin. Täytyy laittaa mieleen.

    VastaaPoista
  2. Ei pöllömpää, ei pöllömpää. :D
    Peitossa on kivan harmoniset väriyhdistelmät.

    VastaaPoista
  3. Tulin vastavierailulle,ja täällähän on kaikkea kivaa :) Ihanan värinen tuo peitto,neliöthän ne vaan aina ovat niin ihania! :) Ja pöllökin on suloinen...

    VastaaPoista
  4. Ihana toi peitto! Mullakin meneillään päiväpeitto isoäidinneliöistä. Katsoin pöllön ohjetta ja otinkin ohjeen talteen, koska toi on tosi ihanan näköinen. Jos haluat voit käydä kurkkailemassa munkin blogia: http://sydammellakasityot.blogspot.com

    VastaaPoista