sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Unelmankevyt tuubihuivi

Olen joskus maailmassa tilannut jostakin nettikaupasta hyvin ohutta mohairlankaa. Koska lanka on niin onnettoman ohutta, se on jäänyt laatikon pohjalle lojumaan. Jossakin vieraskielisessä blogissa oli neulottu tuubihuivi samantyyppisestä ohuesta langasta joten päätin kokeilla, miltä semmoinen olisi neuloa tästä minun langastani.

Tämmöinen siitä sitten tuli


Silmukoita 140, pyöröpuikko 3,5. Alkusilmukat tein virkkaamalla sopivan määrän ketjusilmukoita, jotka sitten keräsin pyöröpuikolle.
Lanka on "Kid Melange", sitä on kerässä 25g ja neuloin koko kerän. Riittoisa lanka, 25g:ssa on n.250metriä lankaa. Todella kevyt huivi.

Vähän epätasainen pinta, mutta en tiedä haittaako se!


Huomenna on sitten tämän vuoden viimeinen päivä. Minun aatto-iltani menee, kuinkas muutenkaan, jälleen töiden merkeissä. Toivotankin jo nyt kaikille oikein Onnellista Uutta Vuotta 2013!!!

torstai 27. joulukuuta 2012

JOULUYSTÄVÄN JOULUPAKETTI

Sain jo aatonaattona viimeisen lähetyksen salaiselta joulystävältäni. Avasin paketin vasta aatto-iltana ja tällaista kaikkea ihanaa hän oli minulle lähettänyt

Huulirasvaa, suklaata, itsetehtyjä (?) silmukkamerkkejä, neulottu panta, lämpökynttiläkello ja kaunis joulukortti. Koko paketin sisältö taas niin minun mieleiseni. Kaikkien näiden saamieni lähetysten lähettäjäksi paljastui PIRKKIS, joka on jokaiseen saamaani pakettiin osannut valita juuri oikeat asiat. Sydämellinen kiitos sinulle!

tiistai 25. joulukuuta 2012

ENKELIKELLO


"Joulun rauhaa soittaa saavat kellot enkelten.
Joulun rauhaa julistaa tuo ääni tiukujen.
Palaan taas mä muistoissani aikaan lapsuuden,
joulun sanomaa soi kello enkelten."

                                                                                   - laulu: Enkelikello -

lauantai 22. joulukuuta 2012

STRAWBERRY VICTORIAN

En ole vuosikausiin neulonut minkäänlaista kirjoneuletta. Nyt löysin kuitenkin kivan ohjeen ja kokeilin että vieläkö osaisin.

Strawberry Victorian-kämmekkäät, ilmainen englanninkielinen ohje löytyy Ravelrystä.
Lankana käytin Seitsemää veljestä, puikot oli 3,25 kanttiset sukkapuikot.

Kiva, nopea ja mielenkiintoinen kirjoneulemalli.


Kaikenlaista joulukoristetta olen yrittänyt ehtiä tehdä, aika ei vaan riitä kaikkeen siihen, mitä haluaisi kokeilla.


Näitä jouluisia sydämiä tein muutaman...
...ja laitoin ne sitten roikkumaan keittiön ikkunaan.
Nuo verhot ovat myös täksi jouluksi vanhoista sivuverhoista paneeliverhoiksi tuunatut.

Virkkasin myös näitä joulupalloja
Lanka on Viking Naturgarn ja ohut kimallelanka. Näiden sisällä on styroks-pallo. Nämä pallot roikkuu nyt olohuoneen ikkunassa.

Taittelin myös paperitähtiä

Alimmainen kuva tuli jostain syystä hullusti väärinpäin...

Tein myös muutaman isomman tähden


Vaikka joulu on tulossa ja kaikenlaiset kiireet painavat päälle, on minun nyt lähdettävä töihin huolehtimaan ja hoitamaan niitä meidän vanhuksia. Yritämme heillekin sinne laittaa vähän joulutunnelmaa, vaikka suurin osa heistä ei enää muista joulua eivätkä tunnista esim. joulukuusta. Joululauluja he tykkäävät kuitenkin kuunnella ja laulaa, siitä se suurin ja hartain jouluntunnelma ehkä siellä meidän dementiakodissa syntyykin. Minulla on töitä vielä aatto-aamunakin, joulupäivänä vasta pääsen nauttimaan omasta joulusta.


Haluan toivottaa oikein rauhallista joulua kaikille lukijoilleni ja kaikille muillekin, jotka täällä ilokseni käyvät!

tiistai 18. joulukuuta 2012

HELMIHIUTALEITA

Kävin viime viikolla kirjastossa ja löysin sieltä vanhan Taika-lehden, jossa oli ohje helmistä tehtyihin hiutaleisiin


Alimmaisena olevaan löytyi ohje jostakin nettisivulta. Nämä on kaikki tehty pienistä siemenhelmistä. Lehden ohjeessa hiutaleet oli tehty metallilangalla, mutta minä tein nämä ohuella neulalla ja korulangalla.

Helppo malli, vain kolme kerrosta.


Erikokoisia helmiä käyttämällä näistä saa erinäköisiä


Tämä netistä löytynyt malli oli vähän monimutkaisempi, mutta silti helppo tehdä.

Malli on siis Taika-lehdestä  1/2012.








maanantai 17. joulukuuta 2012

TILDA-TONTTUSET

Kaivelin tuota tilkkuvarastoani ja löysin punaisia tilkunpalasia. Niistä surautin koneella Tilda-enkelin kaavoilla tonttu-tyttösiä

 Pienemmät tyttöset ovat 45cm korkeita ja suuremman korkeus on peräti 75cm.

Pienemmillä tytöillä on vähän vallattomat kiharat, eivät meinaa edes tonttulakin alla pysyä...

Rauhallista joulunalusviikkoa kaikille!



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

JOULUKUUN SNY-PAKETTI

Kävin jo viime perjantaina hakemassa postista Salaisen Neuleystäväni lähettämän paketin. Kaikkien kiireitten takia paketin sisällön kuvaaminen on nyt tällä kertaa näin viivästynyt. Tiesin jo ennen paketin avaamista, että sieltä löytyy tuttuun tapaan kaikkea ihanaa, ja niin kävi taas.

Paketissa oli neljä kerää ihanan pehmeää Baby Merino-lankaa, kauniissa rasiassa tuikkukynttilöitä, karkkia (jotka piti piilottaa, että ehdin kuvata) sekä niin IHANA posliini-enkeli. Langoille on nyt jo suunnitelma valmiina, tuikkukynttilöitä tulee poltettua paljon, karkit katoaa varmasti parempiin suihin ja tuo kaunis enkeli pääsee hyllylle entisten enkeleitteni viereen.
Kaikkien näitten syksyn aikana saamieni pakettien lähettäjäksi paljastui Kirsi/Kisa Punaisen talon elämää-blogista. Nyt kun kävin hänen blogiaan katsomassa, niin huomasin, että olin siellä joskus aiemminkin käynyt jonkun toisen blogin kautta, tietämättä sitä, että hän näitä paketteja minulle lähettää. Hyvin siis salaisuus säilyi loppuun asti. Sydämelliset kiitokset sinulle vielä kerran näistä lähettämistäsi paketeista, kaikki ovat olleet niin onnistuneita ja mieluisia.


maanantai 10. joulukuuta 2012

VAPAAPÄIVÄ!

Tänään on vapaapäivä, töistä tietenkin. Olihan minulla viikonloppuvapaakin taas pitkästä aikaa ja tämä yksi vapaapäivä viikonlopun jälkeen on aina extraa. Nämä kaksi viimeistä loman jälkeistä viikkoa ovat olleet aika raskaita töissä, lisäksi minulla on ollut siellä opiskelijakin ohjattavana. Siitä huolimatta olen monta kertaa ajatellut, että vaikka tämä epäsäännöllinen vuorotyökin välillä ottaa niin päähän, niin siltikään en taitaisi enää sopeutua tavalliseen päivätyöhön.

Viikonloppuna tuli vähän siivoiltua ja olipa siinä aikaa rentoutua sukankutimenkin kanssa.

Tein tämmöiset paksut lämpimät nilkkavartiset sukat.

Lanka on melko kauan sitten Saksasta ostettu. Sillä kadulla, missä meidän tytär siihen aikaan asui, oli semmoinen pikkuinen kauppa kuin "Zeeman", josta sai tosi edullisesti kaikkea mitä maan ja taivaan välillä on. Ostin silloin tätä lankaa neulepuseroa varten. Loppulangat on pyörineet lankalaatikossa, kunnes nyt hoksasin, että niistähän saisi lämpimät sukat.

Paksulla langalla silmukoita tarvittiin vain 4x9, puikot olivat no.5. Lankaa kului 107g.


Eilen löysin netistä virkatun helpon, nätin ja jouluisen koristeen ohjeen. Illalla tein niitä jo neljä kappaletta.
Maksuton ohje löytyy Ravelrystä.

Minä tein nämä Rose mohairista, reunoille virkkasin kiinteitä silmukoita Novitan hopealangalla.


Pientä joulun laittoakin on tälle päivälle odotettavissa. Iltasella menemme hakemaan meille ne uudet nojatuolit ja uuden sohvan. Niitä on tässä jo parisen viikkoa odoteltu saapuvaksi huonekaluliikkeeseen.

Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle, annetaan joulun rauhassa hiljalleen tulla.

tiistai 4. joulukuuta 2012

TÄHDELLISTÄ

Aamulla kun oli lähdössä laittamaan Reneä kouluun, selasin tuossa vanhoja lehtiä. Vanhasta Kodin Pellervosta löytyi virkkausohje lasinalusiin. Otin mukaan punaista lankaa ja ennen pojan heräämistä ehdin virkata nämä neljä lasinalusta.

Lanka oli jotakin vanhaa virkkauslankaa ja koukku 2,5. Ajattelin virkata näitä ainakin pari vielä lisääkin.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Sukkalankapatalappuja

Olipa koko viime viikko niin kiireinen, ettei paljon ehtinyt käsitöitä tehdä, saatikka sitten tähän blogin pitämiseen keskittyä. Menin joka aamu jo kuuden paikkeilla odottamaan pojanpojan heräämistä ja laitoin hänet kymmeneksi kouluun. Töihin piti lähteä jo yhden aikaanpäivällä ja kotiin tulin illalla puoli kymmeneltä joten eipä siinä paljon luppoaikaa jäänyt. Olin myös nyt viikonlopun töissä, tänään on vapaata ja huomenna pitäisi taas jaksaa töihin. Joulustressikin jo pikkuhiljaa kolkuttaa tuolla ohimoissa että missä välissä sitä ehtii taas kaiken tehdä...

Sukkalankajämäkeristä (olipa sanahirviö) virkkasin kolme patalappua. Nämä oli kaikki jotain vanhoja seitsemän veljeksen raitalankoja, joita oli jäänyt juuri niin sopivasti, että riittivät aina yhteen patalappuun








En virkannut näihin takaosaa, koska tuntuvat käteen niin paksuilta, että luultavasti en polta sormiani näiden kanssa.


Laitanpa tähän kuvan parisen vuotta sitten tekemästäni joulupukista, joka toimii myös karkkipiilona.



Lasinen säilykepurkki, jonka ympärille on kiristetty kangas, pulleutta tulee askarteluvanusta. Pää on tehty vanulla täytetystä sukkahousunpalasta. Tuohon purkkiin voi piilottaa paljon joulunamuja, meillä jo tosin kaikki tietää, että sieltä niitä löytyy.

Tulipa tännekin kunnon talvi pakkasten muodossa. Lunta meillä ei ole kuin parisen senttiä, mutta pakkasta oli tänäkin aamuna -22 astetta.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, käyn kyllä lukemassa teidänkin blogejanne, vaikka kommentteja ei aina ehdi kirjoitella!




tiistai 27. marraskuuta 2012

Päivän piristys

Minulle tuli jo viime viikolla postista ilmoitus sinne saapunesta paketista. Koska meiltä on postiin matkaa 16 km ja kun ei ollut muuta käyntiä "kirkolla", niin paketin noutaminen jäi tälle viikolle. Tänään sitten vasta kävin hakemassa paketin. Tiesinkin jo, että se oli Salaiselta Neuleystävältäni ja voi, kuinka ihanan lähetyksen hän oli laittanut. Minulla on kyllä paras neuleystävä ikinä.

Paketissa oli kaksi 100 gramman ja kaksi 50 gramman kerää Vilma-lankaa, puikot, kätevä puikonsuojus sekä kaksi ihanan tuoksuista kynttilää, unohtamatta suloista kissakorttia. Tämä lähetys kyllä piristi tätä harmaata marraskuun tiistai-päivää, sydämelliset kiitokset sinulle, salainen ystäväni!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ihan vaan sukkia

Olen nyt monena päivänä pienentänyt noita kuviani ja nyt pitäisi taas kuvatilan riittää, toivottavasti ei koskaan enää tarvitse tehdä tuollaista urakkaa.

Olin viime viikon lomalla, joten vähän aikaa jäi myös neulomiselle. Sain tehtyä kahdet sukat


Tavalliset perussukat, paitsi että ne on neulottu varpaista varteen.
Lanka oli se kädentaitomessuilta ostettu Schoppel Wollen "Cat print" ja puikot 2,75 kanttiset sukkapuikot. Lankaa kului 85 g. Vyötteen mukaan jokainen sukka on uniikki, vaikka kyllä näihin ainakin tuli melkein samanlaiset kuviot molempiin.




Toiset sukat neuloin Salaiselta neuleystävältäni saadusta langasta, nekin on neulottu varpaista aloittaen
 Lanka on Dropsin Fabel, puikot tavalliset 2,5. Langan menekki 82g.

En ole oikein koskaan oppinut tekemään mieleistäni kantapäätä tämmöisiin varpaista aloitettaviin sukkiin.
Tuulian blogista löytyi viimein hyvät ohjeet kahteen erilaiseen versioon hollantilaisesta kantapäästä, joka neulotaan nurinpäin.

Tässä kantalappu on kantapään takana


Tässä versiossa kantalappu on kantapään alla
Molemmat kantapäät oli tosi helpot tehdä, näitä ohjeita aion kyllä jatkossakin käyttää.


Tänä aamuna kuului radiosta ensimmäinen joululaulukin. Kunpa vain sataisi vähän lunta, niin ehkä sitten alkaisi oikein kunnollinen joulufiilis...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, tervetuloa uudet lukijani ja kiitos kommenteistanne, mukava tietää, että täällä ainakin joku käy vierailulla!

torstai 22. marraskuuta 2012

Bloggerin kuvatilan loppuminen

Tänään kun yritin ladata kuvia tänne blogiini, tuli näytölle ilmoitus, että kuvien lisääminen ei onnistu kuvatilan loppumisen vuoksi. Lisätilaa kuville saisi kyllä ostamalla. Kerkesin jo kehittää pienen paniikinomaisen kohtauksen ajatellessani, että miten tätä blogia voi pitää ilman kuvia...sitten keksin, että jos poistaisi joitain vanhoja kuvia...kunnes järki palasi viimein ja älysin huutaa apuun tuota minun atk-tuki-ihmistä, elikkä tuota meidän nuorimmaista.

Sen tiesin jo toki etukäteen, että kun lataan kuvia  blogiini, kaikki ne kuvat tallentuvat Picasa-verkkoalbumiin, koska se on bloggerin kuva-arkisto. Minulla niitä kuvia siellä on vähän vajaa 800. Sitä en tiennyt, että Picasan sääntöjen mukaan jos kuva on pienempi kuin 800x800 pikseliä, niin sitä ei lasketa pois ilmaisesta tilasta. Elikkä jos pienennän kaikki Picasa-albumissa olevat kuvani niin että ne ovat pienempiä kuin tuo ilmaiskoko, saisin lisää kuvatilaa...Suurimmat kuvat minun Picasa-albumissani olivat n. 4000x3000 pikseliä ja sopiva koko olisi noin  640x480 pikseliä!

No, tämä minun ikioma atk-tukeni neuvoi minua käyttämään Photoshopia kuvien pienentämiseen. Ja voi herrajumala, mikä homma, olen nyt istunut koneella monta tuntia ja vain noin kolmasosan kuvista olen saanut sopivaan kokoon. Elikkä homma menee niin, että kopioin erikseen jokaisen yksittäisen kuvan Picasa-albumista, vien sen Photoshopiin, pienennän, tallennan uuteen tiedostoon, menen takaisin oikeaan blogikirjoitukseen, lataan sinne sen uuden kuvan, poistan entisen, menen takaisin Picasaan, poistan sen "ylisuuren" kuvan yhä uudelleen ja uudelleen...mutta näin olen saanut takaisin jo n. 20 % kuvatallennustilasta! Senkin huomasin, että kuva latautuu paljon nopeammin bloggeriin, kun se on pienempi. Jee!

Samaa hommaa täytyy jatkaa vielä huomennakin, tästä lähtien aion kyllä pienentää kuvat jo valmiiksi ennen niiden lataamista bloggeriin. Huh huh...


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Postia salaiselta jouluystävältäni

Eilen oli postilaatikossa pikkuinen paketti ja heti tiesin, keneltä se on. Tämä Salainen Jouluystävä-tempaus kestää vielä joulukuuhun ja vasta silloin saa lähettäjä paljastaa henkilöllisyytensä pakettien vastaanottajalle. On todella mukavaa saada näitä paketteja ja joka kerta niissä on mitä ihanampia yllätyksiä. Niinkuin tässäkin eilen saapuneessa

Paketissa oli puinen jouluinen sydän, aina niin tarpeellinen heijastin sekä aivan iki-ihana metallilankainen enkeli. Nyt tuo enkeli riippuu olohuoneen seinällä kahden enkelitaulun välissä. Kiitos sinulle jouluystäväni, lähetyksesi oli todella mieluinen!!!



maanantai 19. marraskuuta 2012

Kädentaitomessuilta

Lauantai-aamuna jo kuudelta meitä lähti täältä Pohjoispohjanmaalta bussillinen naisia (toki mukana oli muutama mieskin) kohti Tamperetta. Vähän ennen puoltapäivää olimme perillä. Vain kahdella meistä oli kahden päivän messuliput, muu porukka meni lauantaipäiväksi Ikeaan ostoksille. Mentyämme messuhalliin sisälle, huomasimme, että olihan siellä muitakin eli ruuhka oli melkoinen. A-hallin saimme kuitenkin kierreltyä lauantaina. Sunnuntaiaamuna hotelliaamiaisen jälkeen olimme koko porukka jo yhdeksältä jälleen messuhallissa. Parisen tuntia oli melko väljästi tilaa kulkea ja kiertää, kunnes ihmisiä alkoi olla taas runsaasti paikalla. Onneksi minä olen pitkä joten yletyn tarvittaessa hyvin kurkkimaan toisten olan yli. Ja kyllähän siellä olikin paljon katsomista ja kaikenlaista piti hiplailla ja kosketella. Messuesittelijät (vai miksi heitä sitten kutsuukaan) olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, neuvoja, ohjeita ja esittelyjä sai aina halutessaan.

Kuten kaikki tietää, eihän noilta messuilta tyhjin käsin kotiin lähdetä. Ja nyt ei edes mopo karannut käsistä, kuten joskus lankaostoksilla käy.

 Viimeinkin sain nyt sitten nämä sukkien pingottimet.


Huovutusvillaa, näin siellä ihania huovutettuja sydämiä, joita aion itsekin tehdä.


Hopealankaa joulupalloja varten.


Huivilankaa, tästä kerästä pitäisi tulla tuo vyötteen mukainen huivi.


Lisää huivilankaa...

Tämän langan ostin lauantaina ja tarkoitus oli ostaa sitä sunnuntaina lisää, mutta unohdin. Täytyy varmaan tilata verkkokaupasta myöhemmin.


Kaikenlaista tilpehööriä, mm. tulostettavaa kangasta.


Jännittävää sukkalankaa, tästä aloitin tekemään jo kotiintulomatkalla sukkia.


Reissu oli todella antoisa ja matkaseura hervottoman hauskaa. Ensi vuonna oli ehdottomasti tarkoitus lähteä uudelleen!