perjantai 24. elokuuta 2012

Värejä ei ole koskaan liikaa...

Minäkin olen nyt sitten täysin innostunut tuosta kasvivärjäyksestä. On tosi mielenkiintoista laittaa kattilaan eri kasveja ja nähdä, mitä värejä niistä syntyy. Eri asia on sitten, mitä minä näillä kaikilla langoilla sitten teen, mutta on tämä homma nyt vienyt minut täysin mukaansa.

Viime viikonloppuna keräsin tuosta lähimetsästä kuivia männynkäpyjä, liotin niitä pari vuorokautta, laitoin kattilaan vettä, männynkävyt sekaan ja keittelin toista tuntia (haju oli järkyttävä!). Liemi muuttui hiljalleen ruskehtavaksi, jolloin siivilöin kävyt pois ja laitoin tilalle luonnonvalkoista Nalle-lankaa. Tunnin pidin lankaa 80-asteisessa liemessä ja lopputulos oli näin kauniin ruskehtava lanka




Yhtenä iltana kävin riipimässä pajunlehtiä ämpärillisen. Liotin niitäkin pari vuorokautta, sitten keittelin niitä parisen tuntia, siivilöin kuoret pois, laitoin kattilaan taas luonnonvalkoista Nalle-lankaa ja sain kauniin keltaista lankaa




Pietaryrtin kukkasia löytyy vielä tosi paljon, niistä keittelin liemen, laitoin sekaan harmaata Nalle-lankaa. Aluksi näytti siltä, että harmaa väri ei muutu miksikään. Tunnin päästä oli lopputulos oli kauniin vihreä


Nämä on kaikki puretettu alunalla.


Viikonloppu kuluukin nyt töiden merkeissä, lauantaina menen illaksi töihin ja sunnuntaina aamuksi. Ensi viikon alussa on sitten taas vapaapäiviä.

Oikein hyvää viikonloppua, nautitaan nyt vielä näistä elokuun lopun ilmoista!

Ps. Tervetuloa uudet lukijani!

10 kommenttia:

  1. Ihania värejä !
    Minä en uskalla edes kokeilla, kun helposti jään koukkuun :)

    VastaaPoista
  2. Nonnii värjäyskärpänen on purrut pahasti... hyviä värejä, tuo beessi on aika yleinen tuleva väri, mutta nätti. Minä keittelin suopursut eilen, pitäisi vaan sitten aloittaa värjäys, vyyhdittää lankoja... mielenkiinnolla odotan mikä väri tulee!

    VastaaPoista
  3. Voi ko kauniita värejä, eikös vaan olekkin ihanaa hommaa. Miullakin tänään padassa taas kiventieraa , ja tuloksena ihanaa ruskeaa.
    Harmi että kylmät huuhteluvedet käy käsiin ja nyt pakottelee "kivasti"

    VastaaPoista
  4. On kyllä ihanan värisiä lankoja.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniita ja herkkiä värejä.

    VastaaPoista
  6. Kivoja luonnonläheisiä värejä :)

    VastaaPoista
  7. Kauniin värisiä lankoja, varmasti löytävät projekteihisi

    VastaaPoista
  8. Tosi upeita värejä oletkin saanut aikaan

    VastaaPoista
  9. Värjäys onnistui hienosti ja sait uniikkeja lankoja.
    Lupiini on myös hyvä kasvivärjäykseen.
    Aurinkoista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  10. Kauniita värejä!
    Tuotakin pitää joskus kokeilla. Se on varmaan ajankohtana sitku eli kaukana tulevaisuudessa.

    VastaaPoista