maanantai 3. joulukuuta 2012

Sukkalankapatalappuja

Olipa koko viime viikko niin kiireinen, ettei paljon ehtinyt käsitöitä tehdä, saatikka sitten tähän blogin pitämiseen keskittyä. Menin joka aamu jo kuuden paikkeilla odottamaan pojanpojan heräämistä ja laitoin hänet kymmeneksi kouluun. Töihin piti lähteä jo yhden aikaanpäivällä ja kotiin tulin illalla puoli kymmeneltä joten eipä siinä paljon luppoaikaa jäänyt. Olin myös nyt viikonlopun töissä, tänään on vapaata ja huomenna pitäisi taas jaksaa töihin. Joulustressikin jo pikkuhiljaa kolkuttaa tuolla ohimoissa että missä välissä sitä ehtii taas kaiken tehdä...

Sukkalankajämäkeristä (olipa sanahirviö) virkkasin kolme patalappua. Nämä oli kaikki jotain vanhoja seitsemän veljeksen raitalankoja, joita oli jäänyt juuri niin sopivasti, että riittivät aina yhteen patalappuun








En virkannut näihin takaosaa, koska tuntuvat käteen niin paksuilta, että luultavasti en polta sormiani näiden kanssa.


Laitanpa tähän kuvan parisen vuotta sitten tekemästäni joulupukista, joka toimii myös karkkipiilona.



Lasinen säilykepurkki, jonka ympärille on kiristetty kangas, pulleutta tulee askarteluvanusta. Pää on tehty vanulla täytetystä sukkahousunpalasta. Tuohon purkkiin voi piilottaa paljon joulunamuja, meillä jo tosin kaikki tietää, että sieltä niitä löytyy.

Tulipa tännekin kunnon talvi pakkasten muodossa. Lunta meillä ei ole kuin parisen senttiä, mutta pakkasta oli tänäkin aamuna -22 astetta.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, käyn kyllä lukemassa teidänkin blogejanne, vaikka kommentteja ei aina ehdi kirjoitella!




2 kommenttia:

  1. Patalaput onkiin tarpeen joulupaistoksia paistaessa.
    Tosi hauska tonttu/karamelli kätkö, tuollasta en ole nähnytkään.:)

    VastaaPoista
  2. Onpas mukavan näköisiä patalappuja! Tänään juuri keräilin jämäkeriä yhteen pussiin ja niistäpä vois tehdä tuolla mallilla patalappuja, siis kiitos ideasta! :)

    VastaaPoista