tiistai 26. helmikuuta 2013

Ei yhtään valmista...

...käsityötä. Monta projektia on kyllä keskeneräisenä, onkohan niitä liian monta ja siksi mikään ei nyt tunnu valmistuvan?

Meillä kokoontuu joka maanantai täällä pikkukylässä semmoinen epävirallinen käsityöpiiri. Kokoonnumme vuorotellen toistemme koteihin käsitöiden merkeissä. Minkäänlaista ohjaajaakaan meillä ei ole vaan joku aina keksii jonkun idean jota sitten yhdessä tehdään. Pari viikkoa sitten yhden ryhmäläisen tytär oli ollut neuvomassa miten suodatinpusseista tehdään ruusuja. Minä en silloin ollut mukana iltavuoron takia joten ruusujen tekeminen jäi. Halusin kuitenkin kokeilla niitä ja nyt löysin ohjeet ja "kaavat" täältä.

Ohjeesta poiketen en värjännyt näitä ruusuja koska halusin kokeilla valkoisia.

 Melkoista väkerrystähän tämä oli eikä englanninkieliset ohjeet kyllä yhtään helpottaneet asiaa. Kaksi sain tehtyä, molemmista tuli jostain kumman syystä erikoiset (?).
Meidän piiriläiset olivat maalanneet vesiväreillä nämä suodatinpussit ennen ruusujen valmistamista, tosi kauniita punaisen eri sävyjä he olivat ruusuihinsa saaneet.


Pari viikkoa sitten oli täällä yhdessä halpakaupassa alennuksessa peltisiä ruukkuja. Minä kun niin tykkään työntää noita pitsejä joka paikkaan, niin laitoin sitten tähänkin ostamaani ruukkuun.
Erikeeperiä ja pätkä pitsiä...

...ja siitä tuli kukkapurkille suojaruukku.


8-vuotias pojanpoika oli meillä viime viikolla iltapäivällä koulun jälkeen. Yleensäkin aina kun häneltä kysyy, mitä hän haluaisi syödä, niin vastauksena on "nakkeja ja spagettia". Kerran näin jollain ruokasivuilla hauskan tavan valmistaa tätä herkkua ja sitähän me sitten kokeiltiin.
Oi että pojalla oli hauskaa kun mummu olikin tehnyt "keihästettyjä" nakinpalasia!

15 kommenttia:

  1. Tulipa ihania ruusuja, hyvä väri tuo valkoinen.
    Ja hieno on myös suojaruukkukin :)

    VastaaPoista
  2. Täytyypä itsekin testata noita ruusuja! Ihanat! Paitsi muistin just, että mulla on kestosuodatin..

    Mullakin löytyy pitsejä vaikka minkälaisia, joten voisin alkaa niitä tunkea myös joka paikkaan. Repesin nauramaan, kun näin nakkikuvan! :D Aivan loistava!

    VastaaPoista
  3. Voi Siskohanne, mitä ihanuuksia siulla onkaan. En oo ikinä kuullutkaan että suodatinpussista saa noin upeita ruusuja, pitää perehtyä asiaan. ja noi pitsit tuossa läkkisessä purkissa, tuon lainaan ihan varmasti. Molemmat työsi on kauniita

    hauska toi lävistetty nakki, varmasti pienen miehen mieliruokaa:))

    VastaaPoista
  4. Kauniita ruusuja! Ei uskoisi suodatinpusseja materiaaliksi ruusuihin.
    Upea muutos ruukunsuojukselle!
    Tuo nakkispagettiketju on mainio idea!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ruusuja! :-)
    Ja voi, minäkin näin joskus jossain kuvan noista hauskoista spagetti-nakeista. Ei vain ole tullut kokeiltua... Tosi hauskan näköisiä.
    Tuo kukkaruukun suojus on muuten upea!

    VastaaPoista
  6. Nuo nakit on kyllä mainiot ja ruusut ihanat. :)

    VastaaPoista
  7. Hei, ihan vahingossa löysin tämän blogisi kun etsin patalapun ohjetta. Onpas kiva ja ideoita antava blogi! Pojantyttösi kanssa tässä katseltiin mummun laittamia kuvia ;) T. Heidi

    VastaaPoista
  8. Ihania ruusuja!

    Haastan sinut vastaamaan kiperiin kysymyksiin! Löydät ne blogistani.

    VastaaPoista
  9. Hienoja ruusuja ja suojaruukku myös:)

    VastaaPoista
  10. Joo, eipä täälläkään ole joudettu oikeen mitään saamaan valmiiksi... Aivan ihanat nuo ruusut! Peltiruukustakin tuli paljon nätimpi noiden pitsien kanssa!!! Pikkusen aikaa piti pohtia nuita nakkeja, mutta sitten blondillakin välähti ;)

    VastaaPoista
  11. Hooh, nuo nakit on kyllä ihan parhaita :D

    VastaaPoista
  12. Minä jo hetken mietin että miten sen spagetin on tuonne nakin sisään saanut.
    Jossain blogissa olen kanssa noita suodatinpussiruusuja nähnyt.

    VastaaPoista
  13. Ruukusta tuli nätti. Noita nakkiviritelmiä piti oikein ihmetellä, ennenkun ne meni tajuntaan.

    VastaaPoista
  14. Kivat ruusut olen muutaman tehnyt. Ihan kivaa puuhaa. Keihästetyt nakin ovatkin hyvä idea...

    VastaaPoista