maanantai 2. joulukuuta 2013

Tauluja. tötteröitä ja vanhoja luistimia

Kylläpä aika kulkee taas kovaa vauhtia eteenpäin, melkein kuukausi on jo siitä, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Kaikenlaista pientä näpräämistä olen kuitenkin tehnyt, vaikka tämä blogin pitäminen on ollutkin taas aikalailla unohduksissa. Mistä sitä ennen löytyikin enemmän aikaa kaikkien käsitöitten valokuvaamiseen ja siirtämiseen tänne...vanhuusko se jo hidastaa??

Nyt tuleekin sitten paljon kuvia, kaikki tehty marraskuun aikana.

Servettikukkia pienissä taulupohjissa, reunoille liimasin kapeaa pitsiä.



Meillä on ollut tämmöinen vanha pöytälampun varjostin tuolla varastossa vuosikausia. Irrotin siitä tuon vanhan kankaan pois ja laitoin uuden tilalle ja vähän koristuksia päälle.
Ja se on kuin uusi jälleen.



Taulupohjaan liimasin vanhan kiiltokuvan ja reunoille pitsiä.


Ostin kirpparilta tämän enkelikoristeen, irrotin siitä tuon havukoristeen pois ja tein taulun
Taulupohjassa on alimmaisena liimattu servettiruusuja, enkelin liimasin kuumaliimalla kiinni ja tietysti nuo pitsit vielä reunoille.

Siinäpä ne ovat nyt yhdessä.


Olen myös ommellut.
Kaksi isoa Tilda-enkeliä.

Näiden molempien korkeus on 80 cm.
Sain eräältä naapurilta vanhaa ladonseinä-lautaa, josta sahasin sopivan mittaiset pätkät. Maalasin ne valkoisella maalilla, hioin vähän kuluneen näköiseksi ja nyt nämä neidit ovat seinällä laudanpätkissä roikkumassa taulukoukkujen avulla.

Googlettamalla löysin jostakin blogista hyvän ohjeen siitä, kuinka näille Tilda-neitosille tehdään helpolla tavalla hiukset.


Ruusukankaista ompelin kangastötteröitä.

Nämä roikkuu eteisessä vanhassa oksankarahkassa, täytteenä pumpulia.



Eräässä facebookin ryhmässä oli tuunattu vanhoja luistimia. Meiltäkin löytyi yhdet vanhat pienet luistimet, jotka on nyt koristeltu.
Pitsit ja muut härpäkkeet liimasin kuumaliimalla, luistinten teriin laitoin erikeeperiä ja hienoa sokeria.
Nämäkin roikkuu maalatussa ladonseinä-lauta pätkässä.


Kaikenlaista muutakin on valmistunut, mutta nyt en ehdi enempää laittamaan, täytyy pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan iltavuoroon töihin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja kiireettömiä jouluvalmisteluja!



11 kommenttia:

  1. Aivan ihania ja kauniita juttuja olet tehnyt! Lampunvarjostin henkii nyt herkkää romantiikkaa aivan uudessa asussaan. Ja tilda-enkelit... huokaus... kertakaikkiaan kauniita! Ja miten vanhoista luistimista saakaan kauniit sisustuselementit tuunaamalla. Terät ovat upeasti "sokeroidut". :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän upeita tauluja ja noi isot tilda-enkelit ovat vallan hurmaavat.
    Pitää alkaakin etsimään kirppareilta vanhoja luistimia, sillä nuo on niin kauniit.
    Mukavaa joulunaikaa siulle:)

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut ahkerana ja tehnyt upeita töitä. Ihana idea tuo enkelitaulu, jonka tuunasit vanhasta joulukoristeesta sinun näköiseksi. Upeita myös nuo Tildat.

    VastaaPoista
  4. Nuo luistimet ovat mahtavat ja Tilda enkelit upeita. En olekaan nähnyt luistimia tuunattuna, kenkiä kylläkin ja saappaita. Kiva idis :)

    VastaaPoista
  5. Onpa upeita koristeita kaikki! Ihania ideoita oletkin löytänyt! :-)

    VastaaPoista
  6. Tildat aivan ihguja:) Luistimista kivat koristeet, tekevä osaa:) Kaikenlaista pientä kivaa olet puuhaillut:)

    VastaaPoista
  7. Ihania töitä. Oma suosikkini on nuo luistimet.

    VastaaPoista
  8. Paljon olet kaikenlaista hienoa saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  9. Oi miten kauniita ja erikoisia juttuja olet tehnyt!

    VastaaPoista