torstai 27. maaliskuuta 2014

Virkattu matto

Eipä ollut tarkoitus pitää näin pitkää blogitaukoa, vaan siinäpäs se kuitenkin venähti melko pitkäksi. Sairaslomalla olen edelleen vielä tämän viikon, ensi maanantaina pitäisi yrittää takaisin töihin. Verenpainerintamalla menne sillalailla hyvin, että paineet on aika hyvin laskeneet, mutta verenpainelääkkeet aiheuttaa vielä erilaisia sivuvaikutuksia, joten niitä lääkkeitä ja niiden sopivia annostuksia vielä pitää hakea. Yksi lääke aiheutti niin kamalat sydämentykytykset, että taas mentiin kovaa ensiapuun ja se lääke lopetettiin sitten heti alkuunsa. Kahdella eri lääkkeellä tässä nyt yritellään pitää paineita kurissa, toivottavasti niidenkin sivuvaikutukset hiljalleen hellittää.

Aloitin jo kauan ennen joulua virkkaamaan mattoa trikookuteesta. Eikä olisi ilmeisesti kannattanut, sillä paksulla kuteella virkkaaminen on todella raskasta eikä oikein sovi minun reumakäsilleni. Nyt kuitenkin sain sen viimeinkin tehtyä valmiiksi.

Ohje on Kauhavan kangasaitan sivuilta, kude tosi paksua trikoota ja koukku oli no. 10. Tämä matto meni tyttärelleni enkä hoksannut punnita sitä ennenkuin hän vei sen kotiinsa. Matto on kuitenkin TOSI painava ja sitä oli hirvittävän hankala pyöritellä sylissä viimeisten kerrosten aikana.

Viimeinen kerros on vähän kuprulla, mutta jospa se ajan myötä siitä tasaantuu.

Sukkiakin on nyt ollut aikaa neuloa, laitan niistäkin kuvia kunhan saan tässä ne langanpäät pääteltyä.

12 kommenttia:

  1. Hieno matto, vaikka virkkaaminen raskasta olikin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis matto. Tuolla matolla taitaa olla kokoakin, joten varmasti se myös painaa.

    VastaaPoista
  3. Upea matto, tykkään väristäkin tosi paljon! :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis matto, tuossa on ollut tekemistä =))
    Toivottavasti löytyy sopiva lääkitys ja olosi helpottaa =))

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava matto.
    Nuo lääkkeiden sivuvaikutukset on joskus kyllä aika rajuja.

    VastaaPoista
  6. Upea matto! Noin upeasta matosta kannattaa olla ylpeä! Olen itsekin saman mallin virkkaillut ja tiedän, miten raskasta maton pyörittely ja virkkaus on. Itsellänikin (vaikka pitäisi olla terveet ranteet) ranteita ja käsiä muutenkin särki melkoisesti urakan jälkeen. Toivottavasti verenpainelääkitys on kohdillaan ja elämä rupeaa taas helpottamaan. Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi hieno matto, mutta varmasti ollut painava työ kannatella.
    Toivottavasti oikea lääkitys pikku hiljaa löytyy ja olo normalisoituu :)

    VastaaPoista
  8. Voi kun kaunis ja noin suurikin !
    Kertakaikkisen ihana ♥

    VastaaPoista
  9. Upea matto. Muutaman vastaavana tehneenä tiedän, että painoa on ja viimeiset kierrokset yhtä tuskaa. Kyllä ne pienet kuprut ja muhkurat lattialla suoraksi menee, kun hieman venyttelee samalla kun imuroi. t. Suvituulia

    VastaaPoista