maanantai 28. lokakuuta 2013

Höyhenkranssi

Ostin viime viikolla Tiimarista valkoisia höyheniä ja tässä ne on erikeeperillä liimattu styroksrenkaaseen.
Höyhenenkevyttä...

lauantai 26. lokakuuta 2013

Salaisen jouluystävän lähetys no.2

Salainen jouluystäväni ilahdutti minua jo toisella lähetyksellä.
Niin nätin jouluisesti paketoidut lahjat,
joista paljastui...
 Kaksi kaunista enkeliaiheista tuikkukynttilän alustaa ja niihin ihanalta tuoksuvat kynttilät, hyasintinsipuleita sekä Nalle luontopolku-lankaa nimeltään Joulupuu. Lisäksi paketissa oli taas niin nätti itsetehty kortti.

Ehdottomasti aion nyt kokeilla kasvattaa noita hyasintteja ja mikä onkaan mukavampaa kuin neuloa vaikka sukkia tuosta langasta tuikkukynttilöiden tuikkiessa - kiitos jouluystäväni jälleen kerran erittäin onnistuneista ja mieluisista lahjoistasi!!


maanantai 21. lokakuuta 2013

Tilda-nukke ja lasipurnukat

Jess, olen ommellut, ihan oikeasti ja pitkästä aikaa. Jostakin syystä tykkään noista Tone Finnangerin Tilda-hahmoista aina vain, joten ompelin yhden uuden.

Tämä hahmo on Tone Finnangerin kirjasta "Satumainen talvi".
Pientä näpertämistähän näiden tekeminen on, välillä on niin ahtaita hihansuita ja kauluksia, ettei omat sormet meinaa niihin mahtua. Näitä tekee kuitenkin niin vähäisistä kangastilkuista, että siksikin minä tykkään näitä tehdä.


Olen laittanut talteen joitakin tyhjiä lasipurkkeja, joita kotona aina kertyy ja olen virkannut niihin päällisiä.

Mallivirkkauksen näin jossakin blogissa ja se on erittäin helppo, 1 kiinteäsilmukka ja 1 pylväs samaan silmukkaan, jätetään yksi silmukka väliin, 1 kiinteäsilmukka ja 1 pylväs seuraavaan silmukkaan, tätä toistetaan koko ajan. Tällä mallivirkkauksella pinnasta tulee mielestäni paljon nätimpi kuin pelkillä kiinteillä silmukoilla virkattu pinta.

Laitoin näitä purkkeja tuohon keittiön hyllyille, nyt ne ovat siinä tällä hetkellä lähinnä vain koristeena.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Talvimaisema lasimaljakossa

Pohjalla karkeaa suolaa, koristeena valkoisella spray-maalilla suihkutettuja katajanoksia ja mustikanvarpuja, keskellä vielä pikkuinen karkkikauppa...

torstai 10. lokakuuta 2013

Salaisen jouluystäväni ensimmäinen paketti

Eilen oli postilaatikossa iso ruskea paketti ja heti tiesin, että lähetys oli salaiselta jouluystävältäni. Paketista paljastui kaikkea ihanaa ja kaunista

Kauniisti pakattu kynttilä, ihana pikku-enkeli, johon halutessaan voi sytyttää myös valon sinne sisälle, kaunis ripustettava enkelisiipi-koriste ja aivan mahtava idea, puupalikoista tehty koriste, jossa palikoiden sivuilla on numerot ja palikoita kääntämällä pysyy selvillä, montako yötä on vielä jouluun.
Todella mieluinen lahja-lähetys, tuhannet kiitokset sinulle salainen jouluystäväni!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kalajoki-sukat

Parin viikon mittaiseksi taisi venähtää nyt taas blogitauko. Minulla on nuo työtehtävät vähän muuttuneet toistaiseksi, ja uusiin asioihin opetteleminen on vienyt jo omaa vapaa-aikaakin niin paljon, että käsitöihin on jäänyt aikaa tosi vähän. Vaikkakin työ on edelleen vanhustyötä, niin nykyään teen sitä kolmessa eri työpisteeessä eri asiakkaiden kanssa. Kolmena päivänä viikossa  pidän vanhuksille pelkästään ns. viriketoiminnan päiviä, joten melko paljon menee omaakin aikaa työn suunnitteluun ja valmisteluun. Yksi ryhmä on pelkästään muistisairaille, joten heille on suunniteltava aina omat asiansa. Tätä on nyt tarkoitus jatkaa ainakin vuoden loppuun asti ja onhan se vähän vaihtelua pelkkään dementiakodissa tehtävään työhön, jota olen tehnyt jo kymmenen vuotta samassa paikassa.

Oman paikkakunnan sukat sain valmiikksi kuitenkin jo viime viikolla, en ole niitä vain tänne ehtinyt vielä laittaa.
Kalajoki-sukat, ohje löytyy täältä

Lanka on viime syksynä aronianmarjoilla värjättyä Nalle-lankaa, jota kului näihin sukkiin 80g.

Muistelimme juuri eräänä perjantaina tämän muistiryhmäni kanssa vanhoja kalajokisia murresanoja, ja taitaapa niistä osa olla puhekielessä käytössä vieläkin.
Osa sanoista on hauskojakin, esim. "kahaveli" = haarukka, "vakstuuki" = vahakangas, "raatata"=jutella, "pilikkumi"= isohko kulho, "lakslooja"= uunissa valmistettu kalalaatikko, "polttarainen"=nokkonen, "sihveli"=rikkalapio, "taltriikki"=lautanen, "kartiini"=verho...paljon muitakin hauskoja murresanoja täälläpäin on, mutta taitavat pikkuhiljaa unohtua, koska nuoremmat eivät niitä enää käytä.

Oikein aurinkoista lokakuun sunnuntaita kaikille, pari uutta lukijaakin olin saanut, joten tervetuloa heille molemmille!