Miten voi olla mahdollista, että minulla on tällä hetkellä niin monta keskeneräistä käsityötä? Miten minä en saa nyt mitään valmiiksi? Apuva!
Kun ei kerran ole mitään valmista esitettäväksi, niin laitanpahan tähän muutaman kuvan jo parisen vuotta sitten tehdyistä paperinaru-tekeleestä
Tämän olen tehnyt sillä pitsikukkahärvelillä. Tässä on leveämmän mustan paperinarun päälle kieputettu valkoinen ohuempi paperinaru ja vastaavasti valkoisen leveämmän päälle musta ohuempi paperinaru. Kukkaset olen yhdistänyt pienillä metallirenkailla.
Näihin kahteen sain aikoinaan idean Annelin blogista. Pingotin tavallisen taulupohjan päälle pellavakangasta ja neuloin paksuilla puikoilla paperinarusta siihen sopivan kokoisen palasen. Paperinaruneuleen ompelin sitten käsin kiinni taulupohjaan ja kuumaliimalla liimasin vielä päälle nuo kukkaset.
Tämän tekemisestä onkin sitten vähän kauemmin kuin pari vuotta, aikoinaan täkäläisessä käsityökeskuksessa myytiin näihin tarvikepaketteja
Pyöröpuikolla sileää oikeaa, sisällä on metallirenkaat. Olisi ehkä ollut parempi kuvata illalla, olisi paremmin näkynyt nuo valot.
Täällä on nyt niin sateinen ja pilvinen sunnuntai-päivä. Lankojakin edelleen värjäilen, nytkin on sienikeitos tuolla ulkona porisemassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperinarusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperinarusta. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Aurinkoista
Eilinen ilta meni opiskellessa tätä blogi-juttua, en tiedä, osaanko tätä ikinä käyttää ja mitä tästä tulee. Ja vielä sekin, ettää lukeeko tätä kukaan...
Käsitöissä on nyt menossa semmoinen vaihe, että langat ja ohjeet ei kohtaa, ei sitten millään. Kaikenlaista tulee aloitettua, mutta kohta taas puran tekeleitäni.
Pari vuotta sitten virkkaamalla aloitettu sängynpeite ei ole vielä puolivälissäkään, paloja syntyy kuitenkin aina välillä pikkuhiljaa. Ohje on jostain vanhasta Suuri Käsityökerho-lehdestä, vähän olen sitä itse soveltanut.
Talvella tein paljon rosee-kukkia. Nämä on tehty paperinarusta, sidottu ompelulangalla yhteen ja ripustettu semmoiseen kolmiosaiseen metallihäkkyrään. Lamppu on siellä keskellä.
Ja vielä, koska blogin nimi on Kuunliljapiha, niin kuva viime kesältä yhdestä, niin monesta kuunliljasta, joita pihallani kasvaa.
Näitä aikoja odotellessa työt kutsuu...
Käsitöissä on nyt menossa semmoinen vaihe, että langat ja ohjeet ei kohtaa, ei sitten millään. Kaikenlaista tulee aloitettua, mutta kohta taas puran tekeleitäni.
Talvella tein paljon rosee-kukkia. Nämä on tehty paperinarusta, sidottu ompelulangalla yhteen ja ripustettu semmoiseen kolmiosaiseen metallihäkkyrään. Lamppu on siellä keskellä.
Näitä aikoja odotellessa työt kutsuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)