tiistai 26. kesäkuuta 2012

Neuleapulaisia

Tänään kun on sadellut vettä melkein koko päivän, niin ajattelinpa pitkästä aikaa kaivaa esiin koruntekovehkeet. Monessa blogissa olen nähnyt itse tehtyjä silmukkamerkkejä, joten pitihän niitä sitten minunkin kokeilla väkertää. Ja tämmöisiä niistä tuli






Nämä ovat ensimmäisiä koskaan tekemiäni silmukkamerkkejä, joten virheet sallittakoon.


Eräässä verkkokaupassa näin erikoisia kerroslaskureita. Niitä kun ei millään raaski alkaa tilaamaan, niin ajattelin kokeilla tehdä niitäkin itse. Itse olen tähän asti tarvittaessa merkannut laskettavia kerroksia kynän ja paperin avulla. Nyt minulla on tällainen

Tästä tuli ehkä hieman liiankin pitkä. Tämä kulkee puikossa neuleen mukana ja nuo rinkulat merkkaavat aina yhtä kerrosta. Tuo irrotettava koriste merkkaa esim. palmikon paikkaa neuloessa, elikkä jos esim. joka 6.s kerros tehdään palmikko, niin tuo koriste laitetaan kuudenteen rinkulaan, kerroksen vaihtuessa siirretään puikko seuraavaan rinkulaan  ja kuudennen rinkulan kohdalla tietää, että on palmikon aika.


Tämä toinen olikin vähän kinkkisempi tapaus
Ranteessa pidettävä koru/kerroslaskuri. Periaate on melko yksinkertainen. Nuo pienemmät helmet merkkaavat ykkösiä ja isommat kymmeniä. Kun yksi kerros on neulottu (tai virkattu), siirretään tuo pikkuhelmistä tehty rinkula yhden pikkuhelmen yli. Kun 10 kerrosta on tehty, siirretään kaikki pikkuhelmet takaisin alkuun ja siirretään yksi iso helmi rinkulan toiselle puolelle. Sitten siirretään kerrosten mukaan pikkuhelmiä taas rinkulan toiselle puolelle, kunnes ollaan rivillä 20, jolloin siirretään 9 pikkuhelmeä takaisin alkuun ja siirrettään jälleen yksi iso helmi rinkulan toiselle puolelle jne...

Tätä metodia käyttäen voi laskea jopa 99 kerrosta!

Saas nähdä, miten nämä käytännössä toimii!

4 kommenttia:

  1. No johan on kauniita laskureita ja merkkejä.
    Noista saisi korviksia ja rannekoruja, ihan vaan sellaiseenkin käyttöön :)

    VastaaPoista
  2. Laskureiden toiminta käytännössä kiinnostaa. Postaatko joskus tuloksia tänne?

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunniita silmukkamerkkejä, aivan kuin koruja.

    VastaaPoista
  4. Silmukkamerkit ovat hienoja, nuo laskurit pitäis kokeilla kans, mulla on sellainen 'tavallinen' Tallinnasta joskus ostettu....on toiminut ihan hyvin ;)

    VastaaPoista