keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Monkeyt

Sukkasadon Hillokellaria varten neuloin Monkey-sukat, monennetkohan samalla mallilla tekemäni jo lienevät. 

Tykkään paljon tästä mallista, koska se on helppo ja nopeatekoinen. 

Nämä sukat tein siitä kultapiiskulla värjätystä Dropsin Fabel-langasta. Lankaa meni 78 g, puikot olivat no. 2,5.

Ohje näihin sukkiin löytyy täältä.


Jollakin Facebookin sisustusryhmän sivuilla oli kuva, jossa heinäseiväs oli ripustettu koristeeksi ikkunan eteen. Loppukesästä kun olin hamstrannut noita seipäitä, niin ajattelin nyt tehdä meillekin samanlaisen "virityksen".




Heinäseiväs on ensin hiottu, sitten maalasin sen kahteen kertaan valkoisella maalilla. Nuo ripustusnauhat virkkasin tavallisilla pylväillä puuvillalangasta. Laitoin tähän koristeeksi noita kukkasia, olisin oikeastaan halunnut siihen valkoiset ruusuköynnökset, mutta kyllähän nuokin aluksi tuossa menevät. Talvella tuohon voisi laittaa vaikka semmoiset tavalliset led-valotuikut.



Lomaviikko on kulunut kaikenlaista pientä tehdessä, ikkunoita olen pikkuhiljaa pessyt ja muutenkin tehnyt pientä syyssiivousta. Vähän pitäisi puolukoitakin poimia, vaikka ehtiihän niitä vielä.

Muutama uusi lukijakin on ilokseni löytänyt tänne, tervetuloa teille kaikille!

30 kommenttia:

  1. Ei pöllömpi seivästys ja aivan ihana sukkamalli! On vaan tuo kielitaito niin huono, että tarviin tulkin ohjeeseen. Onneksi kuva on kyllä selkeä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sukan kaavio ohjeessa on kyllä tosi selkeä ja malli on tosiaan helppo oppia tekemään ilman kaaviotakin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka tosi kirkas keltainen väri tuli tuosta kultapiiskun kukasta.

      Poista
  3. Hienot sukat, meitsi vois kanssa tehdä...

    VastaaPoista
  4. On kyllä kauniit sukat! Itsekkin olen tällä mallilla tehnyt ja tykkään mallista. Hieno ide tuo seiväs ja myös tyylikäs:)

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! Minäkin tykkään mallista, kun on helppo ja nopeatekoinen. Heinäseiväs idea on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, malli on todellakin helppo ja sen oppii tosiaan äkkiä tekemään ilman kaaviotakin.

      Poista
  6. Oi miten kauniit! Ja värikin on ihan nappiin!

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat, malli on tosiaan helposti opittava. Yhdet olen tehnyt.
    Heinäseiväs on kiva ja valot olisi varmaan myös kivan näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täytyy kokeilla niitä valoja tuohon seipääseen, kunhan syksy tästä ehtii vähän pidemmälle.

      Poista
  8. Kauniit sukat ja miten ihana idea ja toteutus heinäseipäistä! Itelläkin on pari heinäseivästä odottelemassa käyttöideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nythän noista heinäseipäistä näytetäänkin tekevän paljon kaikenlaisia sisustusjuttuja.

      Poista
  9. Aivan ihanat sukat. Osaiskohan noita neuloa, kun en ole noita pitsijuttuja juurikaan tehnyt.
    Ja hieno idea heinäseipäistä. Sopisi tänne maalaistaloonkin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei muuta kuin kokeilemaan noiden sukkien neulomista, malli on helppo, vaikkei pitsisukkia olisi aiemmin paljon tehnytkään.

      Poista
  10. Monkey on kiva malli. Itse olen tehnyt vain yhdet, kun en oikein enää "osaa" tehdä sukkia varresta alkaen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun taas pitäisi opetella tekemään sukkia varpaista aloittaen...

      Poista
  11. Kauniit Monkey! Pitäisi itsekin neuloa nämä.

    VastaaPoista
  12. Tosi herttaiset sukat! Ja heinäseipäistä on kyllä moneksi- hieno toteutus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäseiväs-ideoita löytyy kyllä netistä melkoinen määrä - kun vain olisi tarpeeksi noita seipäitä!

      Poista
  13. Ihanat ihanat sukat, piisku antaa kyllä kauniin keltaista sävyä.
    Arvaappa mitä? Mie lähen navetan vintille hakeen heinäseipään, kunhan isäntä ei oo kotona,sillä tollasen mie haluun kans roikkumaan ikkunan eteen, kun se on älyttömän upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Laitathan sitten blogiisi kuvia sinun roikkuvasta heinäseipäästä.

      Poista
  14. Tosi nätti sukkamalli ja väri myös :)

    VastaaPoista
  15. Kivat sukat! Vähän kuin Kertut, mutta ehkä himpun haastavammat - taidan kokeilla :)
    Ja tuo heinäseiväsviritys on aika mainio - seipäistä on kyllä moneen!

    VastaaPoista