torstai 18. syyskuuta 2014

Yhä vain virkattua

Tuolla naamakirjan puolella sain kutsun erääseen amerikkalaiseen virkkausryhmään. Siellä oli alkamassa ns. yhteisvirkkaus, eli siellä julkaistiin muutamaan malliin kuvalliset ohjeet, joista sai valita itselleen mieluisimman. Minä aloitin helpoimmasta eli virkatusta huivista.

Ko. ryhmässä kaikkiin niihin ohjeisiin on siis vain pelkkä kaavio, eikä ollenkaan mitään sanallista ohjetta. Siellä on kuitenkin keskusteluryhmä, josta voi halutessaan pyytää apua.

Käytin tähän huiviin jo kesällä ostettua Alize Bodrum-lankaa, koukku oli no. 3,5. Tuo lanka on tosi kivan tuntuista ja sitä oli helppo virkata. Langassa on 48% pellavaa ja 52% polyesteriä.

Ohjeen mukaan tehtynä tästä olisi tullut tosi pitkä, koska aloitussilmukoita oli yli 500. Minä vähensin niitä reilusti ja tein vain 281s.


Oikein hyvää loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua kaikille täällä kävijöille!

12 kommenttia: