maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kesäyön hullutus no. 4

Viimeinen hullutteluviikko on alkamassa. Ideat tahtovat olla melko vähissä, kun ei ollut minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa tehtävistä käsitöistä.

Valmiiksi asti olen saanut nyt KYH 8, eli nämä sniikkerit
Nimitin näitä otetaan-mitä-löytyy-sniikkereiksi, koska nämä on tehty tosi pienistä seiskaveljen jämistä. (Jopas on mummulla kurttuiset sukat jalassaaan...)
Näiden alkuperäinen ohje löytyy täältä.


Vihdoinkin on valmiina myös tämä KYH 9, eli virkattu kori

Tähän ei oikeastaan ollut mitään ohjetta, aloitin virkkaamalla ketjusilmukoita, virkkasin koko ketjun ympäri kiinteitä silmukoita lisäten kulmiin aina kolme uutta silmukkaa kunnes sain suorakaiteen muotoisen palasen. Sitten vain virkkasin lisäämättä enää uusia silmukoita. Tai ei se kyllä oikeastaan virkkaamista ollut, paremminkin kauheaa vääntämistä. Sormet olivat kyllä melko lujilla tätä tehdessä. Valmis kori oli vähän tylsän näköinen, joten lisäsin siihen nuo "koristeet" käsin ompelemalla.


Pohjalle laitoin vielä pahvin ja kankaanpalasen

Lanka oli tätä Novitan paksua Hankoa. Sitä kului tähän melkein kolme kokonaista kerää. Tämä lanka on kyllä hankalaa virkata, koska se on niin onnettoman löyhäkierteistä.



KYH 13 on myös valmis

Jämälangoista virkattu patalappu. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Jätin muutaman viimeisen kerroksen tekemättä, koska kokoa oli jo sopivasti, ja tämä minun tekeleeni alkoi olla huolestuttavasti kuprulla ulkoreunoista.


Tässä on KYH 18, tämmöinen pikavirkkaus, kun ei oikein keksinyt muuta


 Pyörylän tein virkkaamalla aluksi 5 kjs, yhdistin ympyräksi. Siihen virkkasin 5 kjs (=1.p+2kjs), 1 pylväs, 2 kjs kunnes ympyrässä oli 8 pylvästä. Seuraavalla kerroksella virkkasin jokaiseen ketjusilmukkalenkkiin 1pp, 2p, 2kjs, 2p, 1pp ja ed. kerroksen pylvääseen yhden kiinteän silmukan. 


Aloituksiakin on odottamassa, tässä KYH 14, myssyn alkua
  

KYH 15, patalapun alku
             
KYH 16, raitavarsisukat no.2


KYH 17, kukkapalatossut tulossa


KYH 19, neulotun kassin aloitus


Vielä muutama aloitus keksittävänä, sitten ei muuta tarvitsekaan, kuin saada ne kaikki valmiiksi...
              

1 kommentti:

  1. Siulla on aikamoinen urakka , mutta varmasti kaikki valmistuu ajoissa.
    Tossut ovat todella iloisen värikkäät ja kori on kaunis, pitsi antaa sille ilmettä. Hanko on tosiaan hankalaa virkata, mutta toisaalta siitä tulee mukava tiivis pinta.

    VastaaPoista