Ostin viime syksynä kädentaitomessuilta tulostettavia kangasarkkeja. Näiden kokeileminen on kuitenkin jäänyt, koska ihan vähän on pelottanut laittaa tulostimeen tällainen arkki. Nyt asia on kuitenkin kokeiltu. Vähän kyllä arvelutti painaa tulosta-näppäintä, kun tulostettavana oli kangasarkki. Hyvin se tulostimesta kuitenkin ulos tuli ja vieläpä tekstin kanssa.
Silitin kankaisen kuvan sohvatyynyyn ja ompelin siihen pitsin ympärille.
Toinen vähän pienempi kuva ja tyyny.
Kauniita siirrettäviä kuvia ja printtejä löysin täältä.
Viime syksyn SNY-kierroksella sain ystävältäni 2 kerää valkoista Dropsin Karisma-lankaa ja Kool-aid värijauhetta, jolla värjäsin ko.langat. Nyt vasta sain neulottua niistä nilkkasukat.
Nämä on neulottu varpaista aloittaen, koska halusin käyttää kaiken langan.
Puikot olivat no.3,5 ja lankaa kului 90g. Hyvä ohje löytyy Ulla-neuleesta.
Talviloman ensimmäistä päivää tässä viettelen, minkäänlaisia suunnitelmia ei tälle lomalle ole tehtynä. Flunssa ei tahdo parantua millään konstilla, monet muutkin ovat valittaneet tämän taudin olevan todella sitkeää sorttia. Täytyypä vain toivoa, että toinen lomaviikko sujuisi jo terveimmissä merkeissä.
Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja kiitos kommenteista, joita olette tänne jättäneet.
Todella kauniit tyynynpäälliset ja sukat myös:)
VastaaPoistamahottoman komiat tyynyt olet tehnyt, tykkään myös noista iloisista sukista.Ovat kuin karamellit:)
VastaaPoistaKauniit tyynyt ja ihanan väriset sukat....On ihan WAU väri :)
VastaaPoistaEnpä ole ennen kuullutkaan tuollaisista kangasarkeista!! Tosi näppärä idea! Ja kivat tyynyt tuli!! Sukatkin on ihanan keväiset! Toivottavasti tauti hellittää, että saat nauttia lomastasi täysillä!
VastaaPoistaTulipa todella kauniit tyynyt ja sukat on oikein namupalat.
VastaaPoistaKivoja tyynyjä!
VastaaPoistaIhanat kevät väreissä olevat sukat! Tykkään!!!
Ihanuuksia kaikki
VastaaPoistaOnpas täysin uutta minullekin et kankaaseen voi tulostaa kuvia. Kauniit on kyl tyynyt ja sukkiin värjäämäsi lanka ihanan keväistä. Jotenkin keltainen ja oranssi kuuluu niin kevääseen.
VastaaPoista