lauantai 24. heinäkuuta 2010

Sadepäivän askareita

Tässä eräänä päivänä, kun satoi vettä, keräsin terassille huovutusvilloja. Jonkun verran aiemminkin olen kokeillut neulahuovutusta, nyt ajattelin kokeilla märkähuovutusta. Laitoin pienen rasian pohjalle villoja ristiin rastiin melko paksusti, siihen päälle "ripottelin" mäntysaippua-vesi-liosta ja aloin hiertämään. Sain siitä kasattua jonkun moisen levyn (ajatuksena oli tehdä pannulappu), mutta eihän se kunnolla huopunut. En tiedä, missä vika??? Täytyy vielä harjoitella...


Näitä rintakoruja sitten värkkäsinkin loppupäivän:

Nämä on tehty neulahuovuttamalla semmoisen muotin sisällä. Ostin sen muotin viime talvena jostain nettikaupasta, en jaksa enää muistaa, mistä. Ruusun takana on kiinnittimenä (toistaiseksi) pieni hakaneula.



Tämä on tehty pistelemällä huovutusneulalla villoja piparkakkumuotin sisälle. Lopuksi ompelin siihen vielä helmiä koristeeksi. 


Tuo pienempi rintakoru on sitten tehty ns. märkähuovutuksena. Revin erivärisistä huovutusvilloista n. 15 cm mittaisia pätkiä, kastelin käteni mäntysaippua-vesi-liokseen ja aloin hiertää "putkiloa" kämmenten välissä. Hiersin niin kauan, että villat olivat huopuneet yhteen. Huuhtelin ja tein solmun keskelle. Koristeeksi tähänkin ompelin lisäksi helmiä. Takana on näissäkin kiinnittimenä pieni hakaneula. 

Huovuttamista olisi kyllä mukava opetella enemmänkin, mutta kun on niin paljon kaikkea, mitä haluaisi tehdä, mutta niin vähän aikaa... 

Yhdet sukatkin olen tällä viikolla aloittanut:

Kiva, helppo ja nopea malli, näistä enemmän kun valmistuvat.

Tässä lähikuva vielä näistä neliskanttisista sukkapuikoista. Näillä on TODELLA mukava neuloa ja tuntuu siltä, etteivät sorminiveletkään kipeydy yhtä helposti kuin pyöreillä sukkapuikoilla neuloessa.


Lastenlapset olivat meillä yökylässä ja eilen illalla olimme sitten mato-ongella. Yleensä ahvenia on tänä kesänä saanut ongella melko mukavasti, mutta nyt eivät kalat olleet oikein nälkäisiä. Parhaimman saaliin sai tämä meidän kolme-vuotias, joka sai neljä ahventa ja kaksi särkeä:




Neljä niitä on ja yksi TOSI ISO, kuten neiti itse tuumasi.
Kuusivuotias isoveli kyllä masentui täysin, kun pikkusisko veteli kaloja vedestä. Laiturin päästä kuului:"Tää on niin tylsää..."

Viikko vielä lomaa jäljellä, nautitaan kesästä!

3 kommenttia:

  1. Jotkut värjätyt villat ovat huonoja huopumaan. Luonnonvärit huopuvat helpommin. Kauniit kukkaset!

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia ja hieno kalasaalis :)
    Minulla on sama ongelma ettei märkähuovutus oikein onnistu.
    Mutta neulahuovutustakin on kiva tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kalasaalis lapsella.
    Hauskat sukkapuikot ja tuleva neule on kaunis taas.
    Ihania käsitöitä jälleen :)

    VastaaPoista