tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kesäyön hullutus no.1

Kiirettä pukkaa nyt näitten kesäyön-hullutus-projektien myötä, niin kiirettä, ettei niitä ehdi edes tänne päivittää. Ei sittenkään, kyllähän tässä kaikenlaista muutakin kiirettä on ollut, pihatyöt vievät nyt paljon aikaa ja kyllähän tätä kotiakin pitää välillä aina huoltaa.

No niin, tästä se alkoi, KYH1:
Virkatut tossut, aloitettu 1.6, valmiina olivat 2. 6.

Ohjeenpoikasta näihin löytyi täältä.
Tein nämä kylläkin melkein omasta päästä, ohjeen mukaan piti tehdä kaksoispylväillä, nämä on tehty tavallisilla pylväillä, silmukoiden määrääkin olen muuttanut omaan jalkaan sopivaksi.
Lankana oli 7-veljestä, jota kului luultavasti n. 50g. Koukku oli numero 4. Olen joskus ostanut sukkalangaksi tämän harmaan langan, mutta tämä lanka suoraan sanoen haisee niin kamalasti hikiselle lampaalle, ettei se ole aiemmin löytänyt ohjetta. No, nyt minä sitten omistan hikiselle lampaalle haisevat tossut...
                                                    Tossujen päälle tein rosee-kehikolla tämmöset pienet kukkaset


KYH2, Wingspan-huivi, aloitettu 2.6:
                                                   Helppo malli, pelottaa vain, että riittääkö lanka...


KYH3, perussukat, aloitettu 3.6, nekin tästä jo vähän edistyneet



KYH4, kämmekkäät, aloitettu 4.6, valmiit 5.6

Ohje näihin löytyy täältä.
Näihin käytin Novitan Nalle-langan jämät., olisikohan mennyt vajaa 50g, puikot olivat 3,5. Aloitukseen tein ohjeen mukaan 42 s, mutta kavensin pois vain 2 s, vaikka ohjeessa neuvottiin kaventamaan 7s, elikkä näissä oli 40s.


KYH5, aloitettu tänä aamuna
                                                                           Tästä tulee isona pikkuliina!

Minulla ei ole näitten KYH-töiden suhteen mitään valmista edeltä tehtyä sauunnitelmaa, nettiä selailen ja etsin sieltä ideoita.

Nyt pitäisi lähteä käymään puutarhaliikkeessä ostamassa koristekatetta pensaiden juurelle, suunnitella vähän ruokalistaa ja iltapäivällä viedä pojanpoika uimakouluun, elikkä kiirettä pitää näin kesälomallakin!

7 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kauniit tossut, nuo kukkaset ovat piste iin päällä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat nuo kämmekkäät! Täytyykin laittaa ohje muistiin, niin voin tehdä tuollaiset kämmekkäiden suurkuluttaja-ystävälleni :).

    VastaaPoista
  3. Täällä onkin paljon hyvän näköisiä käsitöitä. Ihanaa kun sinulla on linkkejä noihin ohjeisiinkin. Sen takia jäänkin "vakituiseksi kyttääjäksi" tänne =)

    VastaaPoista
  4. Tossut ovat mainiot, ja mielenkiintoisa töitä siulla on tekeillä.

    VastaaPoista
  5. Hienot on nuo tossut! Ehkä pitänee aloitella itsellekin sellaiset. Ihan kun tossuja ei olisi jo tarpeeksi.. =)

    VastaaPoista
  6. Kivoja töitä, erityisesti tossut ja kämmekkäät!

    VastaaPoista
  7. Auttaisitko tuon peukalokiilan kanssa. Ymmärtämisen vaiseus siis ohjeen kanssa. Kiittäen Minnuli Peikkomuorin pesästä

    VastaaPoista