sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kahdesti lainattua

Kauhean vaikeaa muuten aina keksiä otsikkoa näihin kirjoituksiin. Monesti kaikki on muuten jo julkaisemista vailla, mutta otsikko puuttuu. Olisi ehkä helpompaa laittaa otsikoksi vain kirjoitusten numerojärjestys.

Tämä otsikko johtuu nyt kuitenkin siitä, että tämä tekeleeni on tavallaan lainattu kahdesta eri paikasta. Annelin entisessä blogissa Vuodatuksen puolella oli aikaisemmin ihania kuvia virkkauksista, jotka hän oli tehnyt CD-levyihin. Minä löysin nyt joltakin kiinalaiselta virkkaussivustolta nätin kissankuvan. Kopioin sen kuvan koneelle ja virkkasin kahden CD-levyn ympärille kuvan mukaan tällaisen "kissan":


Minulla on puhelin jatkuvasti hukassa, mutta tuolla kissan "taskussa" sen luulisi pysyvän tallessa.

Tätä värkätessä tämäkin sunnuntai on vierähtänyt jo iltapäivään. Täällä on lämmin, mutta pilvinen ilma. Vettä ei tänään ole vielä onneksi satanut.

Tervetuloa uusille lukijoilleni ja kiitos kommenteista, joita olen saanut. On mukava tietää, ettei näitä tarvitse kokonaan itselle kirjoitella.

Hyvää alkavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Hieno kisu. Mukava saada uusia ideoita noihin cd-levyihin.

    VastaaPoista
  2. Tuohan on tosi mainio kissa.Kännykkäkin löytyy helposti, kun muistat vaan laittaa senkissan taskuun.:)

    VastaaPoista
  3. Kiva on puhelimen pötkötellä tuollaisessa telineessä, hieno kissa!

    VastaaPoista
  4. Veikeä keskintö. Mä luulen että mun puhelin ei pysyisi tuolla kuitenkaan..höh.
    Kivan tunnelmainen blogi sinulla!

    VastaaPoista
  5. tämähän on kivan näköinen

    VastaaPoista
  6. Voi kun hauska.
    Minä taas uskon että nyt puhelin AINA löytyy.
    Kyllä minunkin kännykkäni on sille tehdyssä telineessä :)

    VastaaPoista