torstai 21. elokuuta 2014

Vuosikymmenten takaa

Enpä kehtaa tunnustaakaan, kuinka paljon aikaa vietän tuolla facebookissa. Yleensä kuitenkin luen paljon erilaisia käsityöryhmiä ja sisustusjuttuja. Nyt tuosta "pahasta" tavasta oli kuitenkin jotain hyötyäkin. Eräältä kirpputoripalstalta bongasin vanhat lastenvaunut, jotka ostin sieltä sitten vain 20 eurolla. Pari viikkoa niiden kunnostamisessa meni, mutta sainpa niistä sitten kuitenkin mieleiseni.


Harmi, kun en hoksannut ottaa kuvaa näistä vaunuista ostohetkellä. Ne oli joskus aikoinaan maalattu oikein kauniilla vaaleanvihertävällä maalilla, joka oli kuitenkin pahasti hilseillyt jo pois. Tuo työntöaisa ja akselit oli paksussa ruosteessa. Isäntä hiekkapuhalsi ruosteet pois ja sitten osat maalattiin valkoisella. Vaunuosan maalin hiomisessa oli suuri urakka, koska se oli tosiaan hilseillyt paikotellen ja toisin paikoin maali oli tosi lujassa. Maalasin vaunut uudelleen kahteen kertaan.

 Tuossa reunuksessa oli jotain vanhaa vahakangasta, joka melkein mureni käsiin. Siihen naputtelin pikkunauloilla uuden kangasreunuksen pitsin kanssa. Pieniä kolhuja ja koloja näissä näkyy edelleenkin maalin alta, mutta en halunnutkaan tehdä näistä uudennäköisiä.


Sitä en tiedä, onko näissä mahdollisesti joskus ollut vielä lisänä kuomu, en ainakaan löytänyt mitään jälkiä vaunujen yläosasta, johon se olisi ollut joskus kiinnitettynä.

Äitini muisteli, että hänellä olisi ollut tämäntapaiset vaunut viisikymmentäluvun alkupuoliskolla, joissa hän olisi nukuttanut isosiskoani.

12 kommenttia:

  1. Ihanat, tollasissa mie vauvana nukuin ja juuri sellasissa vihreissä, ja kuomu kuului asiaan,
    Oispa silloin vaununi olleet noin kauniit.

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaunut. Työtä olet niiden eteen tehnyt, mutta kyllä kannatti kun noin kauniit niistä sait.

    VastaaPoista
  3. Harmi tosiaan ettei ole kuvaa ennen !
    Mutta lopputulos on kyllä valtavan ihana, hienoa sinä ♥

    VastaaPoista
  4. Meillä oli täällä tuollaiset navetassa jauhojenjakovaunuina silloin kun -80 luvun alussa tulin tähän taloon emännäksi. Olivat anopin vanhat lastenvaunut. En kyllä tiedä oisko kuomukin ollut joskus.
    Ihanat olet kyllä tuunannut vaunuista.

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava löytö! Ja kovan työn olet joutunut tekemään, mutta lopputulos onkin upea!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava lopputulos! Minua ja sisaruksiani on aikoinaan lykitty juuri tämän tapaisissa vaunuissa, kuomun kera tokikin. Voin vain huokaista, että olisipa olleet yhtä kauniit! Kas, ne jätettiin tien poskeen odottamaan, kun lähdettiin viikonloppukylään ja palatessa ne otettiin taas käyttöön. No, siihen aikaan kukaan ei varastanut latenvaunuja! Vaikka ojanreunalla olivatkin. Äitini korvasi kokemansa köyhyyden ostamalla lapsenlapsilleen kummallekkin uudet vaunut, erityisen kauniit. Suuren työn olette yhdessä tehneet, lopputulos on kuin uusi.

    VastaaPoista
  7. Hienot vaunut ja kiva blogi sulla!

    VastaaPoista