keskiviikko 4. elokuuta 2010

Time for tea

Eipä ole taas ollut oikein aikaa päivittää tätä käsityöblogia. Syynä on tietysti tämä marjastusaika, joka tuntuu vievän kaiken ajan. Olen käynyt poimimassa mustikoita ja vielä ne viimeiset mansikatkin piti vielä käydä keräämässä. Villivadelmatkin ovat juuri nyt kypsyneet. Mustikan poimiminen on kyllä ollut yhtä tuskaa, metsässä on nimittäin miljoonittain hyttysiä. Niiden verenhimoon ei tunnu auttavan väkevätkään myrkyt.


Olen minä  kuitenkin vähän käsitöitäkin tehnyt marjastamisen ohessa. Jokin aika sitten kerroin virkkauslehdestä, joka oli pakko ostaa siinä olleen virkatun teepannu-suojuksen takia. Ja pitihän se sitten virkata:
Malli oli siis lehdestä "Inside Crochet, issue 8".
Lanka Novita Saana, kukkaset ja lehdet eri jämälangoista, koukku 4,5. 
Lankaa meni paria metriä vaille 100g.

Saana-lanka oli kyllä hankala virkata. Se on niin löyhäkierteistä, ettei siinä ole kierrettä juuri yhtään. Koukun pää oli jatkuvasti siellä säikeiden välissä.
Kannu on vähän liian pieni tälle suojukselle, eli yläreuna vähän "lörpöttää", mutta kun isompaakaan kannua en omista, niin tämä saa kelvata. 

En tiedä, johtuuko lämpimistä ilmoista vai mistä, mutta tänä kesän meidän pihalla on ollut tavallista enemmän perhosia. Yleensä täällä on näkynyt vain niitä tavallisia nokkosperhosia, mutta nyt on aivan uusiakin tulokkaita. esim. tämä kaunotar:
Nämä käyvät syömässä näissä nauhuksen kukissa sulassa sovussa mehiläisten kanssa. Todella kaunis perhonen, näitä ei tosiaankaan ole täällä ikinä ennen lennellyt.

Viimeinen lomapäiväkin se oli sitten eilen, nyt pitäisi taas orientoitua työelämään ja mennä illaksi töihin. Onneksi jätin lomaa pitämättä vielä ne kolme viikkoa, saa sitten syyskuussakin vielä lomailla. 






4 kommenttia:

  1. Voi kuinka hauska teepannusuojus, niin nätti, että!
    Ja täälläkin kaunis neitoperhonen, tänä kesänä niitä on paljon, ihania!
    Hyvät kuvat saitkin noista kaunottarista :)

    VastaaPoista
  2. Hauska pannunsuojus, sitten vain kello viiden teelle!

    VastaaPoista
  3. Ihana teepannumyssy! Tosi kaunis :) Kauniit värit :)

    VastaaPoista